Pyrimme seurassa siihen, että kaikki kokevat itsensä tervetulleeksi mukaan harrastuksen pariin riippumatta sukupuolesta, iästä, etnisestä taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta, taloudellisesta tilanteesta tai muusta yksilöön liittyvästä ominaisuudesta.
Seuran nuorten toiminnassa mukana olevat valmentajat ja ohjaajat ovat sitoutuneet päihteettömyyteen toimiessaan lasten ja nuorten kanssa. Juniorien kilpailumatkoilla sääntö koskee myös mukana olevia täysi-ikäisiä kilpailijoita.
Lasten-, ja nuorten ryhmissä esiintyvään kiusaamiseen pyritään puuttumaan heti, kun valmentaja sellaista havaitsee tai häneen ollaan kiusaamisen osalta yhteydessä. Kiusaajan ja kiusatuksi tulleen vanhempiin ollaan yhteydessä ja asia pyritään ensi sijassa ratkaisemaan keskustelemalla yhdessä ja erikseen. Kiusaamista ei hyväksytä ja siitä on aina seuraamuksia. Lähtökohtaisesti asia pyritään sopimaan, mutta seuraamuksena saattaa olla myös sulkeminen harjoituksista määräajaksi tai äärimmillään erottaminen pysyvästi harjoitusryhmästä.
Muissa vahingontekotapauksissa tai esimerkiksi näpistystapauksissa ratkaisu mietitään aina tapauskohtaisesti. Kuitenkin lähdetään liikkeelle siitä, että nuoren tulee ymmärtää toimineensa väärin, nuorelle varataan myös mahdollisuus kertoa oma näkemyksensä asiasta ja sitten yhdessä vanhempien ja muiden tahojen, joita asia koskee, kanssa mietitään oikeasuhteinen seuraamus tapahtuneesta.
Toimintamalli ongelmatapauksissa on yhteydenotto valmentajaan tai muulla tavoin asian tuleminen valmentajan tietoisuuteen. Valmentaja on yhteydessä Nuorisopäällikköön tai Nuorisovalmennuspäällikköön, joiden kanssa sovitaan etenemisestä, mitä keskustellaan nuoren kanssa, mitä keskustellaan nuorten vanhempien kanssa, miten ollaan yhteydessä ja miten asia käsitellään muiden tahojen kanssa, jota asia koskee.
Jos seurassamme joku kokee tulleensa seksuaalisen häirinnän tai muun vastaavan kohteeksi, tulee ensi sijassa olla yhteydessä seuramme Nuorisopäällikköön tai Nuorisovalmennuspäällikköön.
Pyrimme selvittämään tapaukset hienovaraisesti, kuulemalla osapuolia yksin, huoltajien kanssa ja mahdollisesti yhdessä isommalla porukalla. Seuran hallitus ottaa käsittelyyn kaikki tapaukset, jos tapauksen osapuolet antavat siihen luvan. Varmistamme että kaikkia osapuolia on kuultu oikeudenmukaisesti.
Jos epäillään rikosta, on syytä olla yhteydessä viranomaisiin.
Yhteyshenkilöt
Nuorisopäällikkö
Carita Mäkilä p. 040 417 0741 tai
Nuorisovalmennuspäällikkö
Tanja Nirkkonen p. 040 577 7318 tai
Turun Weikot Yleisurheilun puheenjohtaja
Harry Lankinen p. 040 771 3379