Naisten edustuksen valmennuskvartetti jatkaa kaudella 2021

Vaikka vaiherikas kausi koronavirusepidemian varjossa on vielä pitkälti kesken ja tekemisen fokus on vielä jäljellä olevissa otteluissa, on siinä ohessa mietitty myös tulevaa.

Turun Weikot Jalkapallo ry on sopinut koko valmennusryhmänsä kanssa jatkosta kaudella 2021.

Päävalmentajana jatkaa Jari Pullinen yhdessä valmentaja Jarno Koivusen kanssa. Omat erikoisosaamisensa valmennustiimiin tuovat psyykkinen valmentaja Jannica Finnberg-Harju ja fysiikkavalmentaja Timo Viljanen.

- Kuluva kausi on ollut hyvin outo ja rikkonainen johtuen kevään pakollisesta  toimintakatkoksesta, koronaepäilyjen aiheuttamista ottelusiirroista ja pelaajien karanteeneista. 

Joukkueen tekeminen on ollut kuitenkin kaiken aikaa hyvää ja lähes kaikissa pelillisissä asioissa on astuttu iso harppaus eteenpäin. Tätä kaikkea hyvää pyritään pitämään yllä kaikesta riippumatta.

Ensi kauttakin jo suunnitellaan. Toivomme tietenkin, että mahdollisimman moni tällä hetkellä mukana olevista pelaajista jatkaisi myös kauden vaihtumisen jälkeen.

Muutamat uudet pelaajat ovat myös lämpimästi tervetulleita mukavaan joukkoomme.

Toivomme myös, että kaikki joukkueet saavat pelata ensi vuonna ehjän kauden ilman kaikkien terveyteen liittyviä uhkakuvia,  kommentoi valmennustiimi joukkueen nykytilaa ja tulevaisuudesta.

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Ari Normasto Varapuheenjohtaja
Veera Normasto Sihteeri +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Aleksi Konkarikoski Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377