TuWen Naisten onnistunut ilta

Kevätkierroksella kovan taistelun jälkeen kärsitty niukka tappio ei toistunut Naisten Kakkosen ottelussa, jossa kohtasivat Impivaaran nurmella TuWen ja TKT:n joukkueet.

Turun Weikkojen naiset jatkoivat syyskauden vakuuttavia esityksiään ja korjasivat illan pistepotin itselleen selvin numeroin 6-0 (3-0).

Heti ottelun alusta lähtien ote pelistä oli vahvasti kotijoukkueella ja maalintekoa pääsivät virittelemään ainakin Elli Tuomi, Ninni Urpo ja Laura Suokas. Hyvistä paikoista ja tilanteista huolimatta kukaan heistä ei onnistunut maalinteon viimeistelyssä.

Laura Suokkaan antaman kulmapotkusta Roosa Koivisto puski päällään hienosti illan avausmaalin (21'). Yhdeksän minuuttia myöhemmin Laura Suokas latasi lähes kolmestakymmenestä metristä lujan ja tarkan laukauksen vastustajan maalin ylänurkkaan (30').

Muutama minuutti myöhemmin pallo oli jälleen TKT:n maalissa. Tamperelaisille tapahtui harmillinen lipsahdus, jonka seurauksena pallo lipui omaan maaliin. Maalintekijäksi merkittiin tilanteen järjestänyt ja viimeksi palloon koskenut Laura Suokas.

Toisella puoliajalla TuWe tiivisti pelaamistaan entisestään ja se tiputti jonkin verran tempoa ottelusta. Lisämaaleja saatiin odottaa lähes puolen tunnin ajan. Vaihdosta kentälle tullut Katja Vuorela seurasi tarkasti tilannetta hyökkäyspäässä ja oikea-aikaisella sijoittumisellaan vei TuWen 4-0 johtoon (73'). Neljä minuuttia myöhemmin Ninni Urpon sinnikäs yrittäminen palkittiin ja hän teki Essi Huhtalan syötöstä maltillisesti kotijoukkueen viidennen maalin (77').

Puoli tusinaa maaleja saatiin täyteen vielä hieman ennen ottelun loppuvihellystä, Kun Laura Suokkaan puolenvaihdon jälkeen Emmi Korpela raivasi itselleen sopivan laukaisupaikan ja hän vetäsi tarkan kudin TKT:n maalivahdin selän taakse (89').

TKT jaksoi yrittää sinnikkäästi koko ottelun ajan kaventaa tilannetta, mutta tänään turkulaisten naisten ote pelistä oli niin kurinalaista, ettei kiinniottoon jäänyt juurikaan tilaa.

TuWe: Johanna Packalèn, Elli Tuomi, Elli Vähätalo (45' Tiia Vaittinen), Essi Huhtala, Roosa Koivisto (71' Katja Vuorela), Emmi Korpela, Ann-Mari Grönroos (66' Diana Solin), Johanna Rinne, Noora Jokinen, Laura Suokas, Ninni Urpo, (Jenni Sibelius, Francisca Agbara).

© Turun Weikot ry

Logo - Turun Weikot

(02) 233 7207
toimisto@turunweikot.fi
Mikonkatu 2, 20100 Turku

Toimiston aukioloajat

Päivystämme toimistolla tarvittaessa. Sovi asiasta erikseen ottamalla yhteyttä.

Turun Weikot Ry (TuWe) on vuonna 1912 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Seuran lajivalikoimassa ovat jalkapallo, keilailu, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Lisäksi seurassa toimii aktiivinen veteraanikerho ja hyvinvointiliikuntaan keskittyvä jaosto.

Seura on vuosien saatossa menestynyt useissa lajeissa (kts. seuran historia)

Hallituksen puheenjohtaja on Ari Normasto ja toiminnanjohtaja Ari Jalonen.

Turun Weikkojen säännöt

Seuran tietosuojaseloste