Kauden avajaistapahtuma TKL Cup

Keilailukauden avajaistapahtumana oli perinteinen TKL Cup Kupittaalla syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Suomen Keilailuliiton koronaohjeistuksen mukaan se keilattiin poikkeuksellisesti kolmehenkisin joukkuein. Tästä syystä TuWelta oli kisassa normaalin neljän joukkueen sijaan viisi joukkuetta.

Kaikkiaan kisaan osallistui 16 joukkuetta yhdeksästä eri seurasta. Kisassa käytettiin 210-155/70 % tasoitusta. Joukkueet arvottiin pelikaavioon, kuitenkin niin, ettei ensimmäisellä kierroksella saman seuran joukkueet olleet vastakkain. Joukkue putosi pois kisassa kahden hävityn pelin jälkeen.

Ensimmäisen kierroksen maukkaimmasta voitosta vastasi ”junnujoukkue” voittamalla TPS:n edustusjoukkueen pistein 601-551. TuWen paras joukkue pääsi viidennelle kierrokselle asti, mutta sitten tuli toinen tappio ja putoaminen mitalipeleistä. Tässä joukkueessa keilasivat Pekka Kaukonen, Jouni Teppo, Kimmo Turtiainen ja varapelaajana Marja Hongisto.

Henkilökohtaisissa tuloksissa paras oli Pekka Kaukonen keskiarvolla 187.50.

Kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille ja hyvää keilailukauden jatkoa!

 

© Turun Weikot ry

Logo - Turun Weikot

(02) 233 7207
toimisto@turunweikot.fi
Mikonkatu 2, 20100 Turku

Toimiston aukioloajat

Päivystämme toimistolla tarvittaessa. Sovi asiasta erikseen ottamalla yhteyttä.

Turun Weikot Ry (TuWe) on vuonna 1912 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Seuran lajivalikoimassa ovat jalkapallo, keilailu, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Lisäksi seurassa toimii aktiivinen veteraanikerho ja hyvinvointiliikuntaan keskittyvä jaosto.

Seura on vuosien saatossa menestynyt useissa lajeissa (kts. seuran historia)

Hallituksen puheenjohtaja on Ari Normasto ja toiminnanjohtaja Ari Jalonen.

Turun Weikkojen säännöt

Seuran tietosuojaseloste