Joonas Rankingin valtias

TuWe Rankingin viides osakilpailu on keilattu. Kahdella kädellä keilaava juniori Joonas Reponen voitti sen ylivoimaisesti tuloksella 1299. Toiseksi tuli veteraani Lasse Kettunen, 1211 ja kolmas oli juniori Mikael Bianciardi tuloksella 1152.

Osakilpailuun osallistui 16 tuwelaista. Rankingiin on tähän mennessä osallistunut yhteensä 24 keilaajaa. Kahdeksan heistä on osallistunut kaikkiin osakilpailuihin. Nyt he pystyivät pudottamaan yhteistuloksissa huonoimman tuloksensa pois. Lisäksi seitsemän keilaajaa sai tuloksiin mukaan neljä kisaa. Tämän takia järjestys muuttui melkoisesti.

Yhteistuloksissa kärkipaikkaa pitää nyt Jonna Saarinen, toisena on Joonas Reponen ja kolmantena Harri Kaiskola. Kahdeksalla muulla keilaajalla on vielä mahdollisuus saada neljä kisatulosta mukaan lopulliseen laskentaan. Kaksi osakilpailua on vielä jäljellä, joten Rankingin kahdeksan parhaan joukkoon pääsystä kilvoittelee vielä 23 tuwelaista! Kaikki on vielä avoinna.

Seuraava osakilpailu alkaa poikkeuksellisesti jo klo 9.45 ja päivä on 9. maaliskuuta. Viimeinen osakilpailu poikkeaa totutusta, sillä se on oman erikoiskisamme, 100 % Openin yhteydessä torstaina 21.3. Kilpailuerät ovat klo 10.30 ja 16.30.

              4 parasta      
Yhteistulokset I II III IV V yhteensä   V osakilpailu  
1 Saarinen Jonna 1142   1219 1319 1079 4759 1 Reponen Joonas 1299
2 Reponen Joonas   1231 1102 1026 1299 4658 2 Kettunen Lasse 1211
3 Kaiskola Harri 1002   1282 1189 1110 4583 3 Bianciardi Mikael 1152
4 Wiik Elina 1141 1082 1132 1205   4560 4 Hirvonen Kari 1151
5 Wiik Erkki 1020 1078 1199 1243   4540 5 Rantanen Jorma 1151
6 Kettunen Lasse   1079 1156 1085 1211 4531 6 Teppo Merja 1126
7 Rainisalo Anja 1079 1234 1161   1031 4505 7 Teppo Jouni 1124
8 Reponen Oskari   1140 1191 1199 958 4488 8 Kaiskola Harri 1110
9 Teppo Merja   1184 1117 1054 1126 4481 9 Saarinen Jonna  1079
10 Vihersaari Ari 1159 1033 1175 1113   4480 10 Fredrikson Jesse 1072
11 Teppo Jouni   1144 1061 1101 1124 4430 11 Rainisalo Anja 1031
12 Bianciardi Mikael   1073 1110 1066 1152 4401 12 Alanen Aleksi 1006
13 Fredrikson Jesse 1077   1150 1064 1072 4363 13 Uuttu Martti 993
14 Rantanen Jorma   1047 1024 1006 1151 4228 14 Wiik Elina 992
15 Uuttu Martti   1081 1115 1019 993 4208 15 Kaukinen Maarit 966
16 Kaukinen Maarit 957 1032 1023   966 3978    16 Reponen Oskari 958
17 Rantanen Jari 1195   1164 1246   3605      
18 Kaijanen Jori 1078 1074 1377     3529      
19 Hirvonen Kari 1047   1175   1151 3373      
20 Averine Daniel 1005 1139   1170   3314      
21 Ilmanen Kauko 1014 1113   1134   3261      
22 Alanen Aleksi 1100   1128   1006 3234      
23 Ojala Pertti 983 1075 1157     3215      
24 Huoponen Päivi   1149       1149      
                     
                   

© Turun Weikot ry

Logo - Turun Weikot

(02) 233 7207
toimisto@turunweikot.fi
Mikonkatu 2, 20100 Turku

Toimiston aukioloajat

Päivystämme toimistolla tarvittaessa. Sovi asiasta erikseen ottamalla yhteyttä.

Turun Weikot Ry (TuWe) on vuonna 1912 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Seuran lajivalikoimassa ovat jalkapallo, keilailu, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Lisäksi seurassa toimii aktiivinen veteraanikerho ja hyvinvointiliikuntaan keskittyvä jaosto.

Seura on vuosien saatossa menestynyt useissa lajeissa (kts. seuran historia)

Hallituksen puheenjohtaja on Ari Normasto ja toiminnanjohtaja Ari Jalonen.

Turun Weikkojen säännöt

Seuran tietosuojaseloste