Weikot vei Pallokerhon pisteet

 
35' 0-1 Saana Kallio
79' 0-2 Therése Rizzo
 
PKKU:n naisille kirpaiseva kotihäviö.
 

TUUSULA | Tasapisteissä olleista alemman keskikastin joukkueista Turun Weikot oli Pallokerho Keski-Uuttamaata selkeästi terävämpi viimeistelyssä, kun PKKU ja TuWe kohtasivat lauantaina Hyrylän urheilukeskuksen stadionnurmella jalkapalloilun naisten Ykkösessä.

Tilanneköyhäksi kaikkiaan jääneessä ottelussa Weikot hyödynsi vähätkin tekopaikkansa PKKU:ta huomattavasti tehokkaammin ja ohitti 2–0 (1–0)-voitollaan Pallokerhon sarjataulukon tasaisessa alemmassa keskikastissa.

Avaus- ja samalla voittomaaliaan varsinaissuomalaiset saivat juhlia avausjaksolla viidennen ja samalla ottelun viimeisen kulmapotkunsa jälkitilanteesta.

Turkulaisten kulmurit antanut Saana Kallio sai ensin todeta, kuinka PKKU sai purettua pelivälineen väljemmille vesille. Pallo kuitenkin ajautui uudelleen boksin reunamille Kalliolle, jonka takanurkkaan painunut hieno laukaus oli liikaa PKKU:n hyvin torjuneella maalivahdille Jenni Aarnivalle.

Takaiskun ja puoliajan jälkeen PKKU otti aloitteet ja pallon haltuunsa. Kuten usein painostuksen kesken voi käydä, TuWe pääsi iskemään loppunumerot, kun Therese Rizzo karkasi puolittaisesta läpiajosta hieman ahdistettunakin yllättämään Aarnivan toistamiseen.

–  Tässähän oli enemmän ideaa kuin tähän mennessä kauden otteluissamme yhteensä, TuWen huojentunut päävalmentaja Jouni Alén puuskahti vähintään huojentuneena joukkueensa muulle taustaryhmälle, kun voitto ”kuuden pisteen ottelusta” alkoi realisoitui pelin lopussa.

– Kauden ehjin ottelumme ja ensimmäinen 90-minuuttinen, joka kunnolla pysyi kasassa, hän täsmensi.

PKKU:n vastuuluotsi Jari Hyttinen oli syystäkin apeampana kuin Alén.

–  Toisella jaksolla pelasimme jo paremmin, mutta voittaa ei voi, jos ei tee maaleja. Meillä oli paikkoja jopa enemmän kuin TuWella. Kaksinkamppailut hävisimme, mikä oli yksi ratkaisuista, Hyttinen arvioi.

Alueen ”punamustien” naisten edustusjoukkueen vaatimattomasta yhteensä seitsemän tehdyn maalin saaliista ei riitä kovin monelle pelaajalle jaettavaa.

Useammin kuin kerran PKKU:sta on ainoana viimeistellyt kolmesti osunut HJK-laina Anita Abu, jolle olisi lauantainakin ollut käyttöä.

Alkukaudesta jalkapöytäänsä murtaneen aloituskoostumuksen vakitopparin Viivi Suomen paluuta on myös syytä odotella.

– Menee vielä kolmisen viikkoa, ennen kuin hän pelikunnossa, Hyttinen kertasi.

Lähde: KESKI-UUSIMAA-Robert Monstovics

Kuvat: Ari Jalonen

 

 

 

 

 

© Turun Weikot ry

Logo - Turun Weikot

(02) 233 7207
toimisto@turunweikot.fi
Mikonkatu 2, 20100 Turku

Toimiston aukioloajat

Päivystämme toimistolla tarvittaessa. Sovi asiasta erikseen ottamalla yhteyttä.

Turun Weikot Ry (TuWe) on vuonna 1912 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Seuran lajivalikoimassa ovat jalkapallo, keilailu, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Lisäksi seurassa toimii aktiivinen veteraanikerho ja hyvinvointiliikuntaan keskittyvä jaosto.

Seura on vuosien saatossa menestynyt useissa lajeissa (kts. seuran historia)

Hallituksen puheenjohtaja on Ari Normasto ja toiminnanjohtaja Ari Jalonen.

Turun Weikkojen säännöt

Seuran tietosuojaseloste